Viikon äkkilähtö Mallorcan sisarsaarelle, pikkuruiselle Menorcalle, toimi kohtalaisen hyvänä breikkinä kaikkeen suruamiseen. Tosin sielläkin tuli itkua päivittäin lievästi, mutta vain yhtenä päivänä oli vaikeampaa sulkea hanoja. Se itku alkoi paikallisessa bussissa. Uskon, että sen laukaisi kovaääninen musiikki, sillä musiikki on aina liittynyt vahvasti Miikaan.
Se, että sopivan hintainen äkkilähtö persaukiselle oli juuri Menorca, osoittautui muullakin tavoin hedelmälliseksi. Koko saarihan on ensinnäkin Unescon luonnonsuojelukohde, niin sen lisäksi se on ulkoilmamuseo täynnä arkaaisia raunioita. Viittoja muinaisille kiviröykkiöille, tauloille – T:n muotoisille ehkäpä uhri- tai alttaripaikoille – on joka puolella. Sain mukavan kokoelman muinaistunnelmia näistä röykkiöistä tuleviin Arkaaisten Unien sarjan kuviini. On jo pitkään ollut mielessäni laajentaa sarjaa Pohjoismaiden ulkopuolelle. Välimeren maissa on useita herkullisia muinaiskohteita sekä kalliopiirroksia. Sisilia voisi olla seuraava kohde. Mitä eläimiä näihin tuleviin eurooppalaisiin muinaisuniin tulisi, sitäpä tässä sietää nyt miettiä. Ehkäpä apinoita, aaseja ja lohikäärmeitä. Minun kuvissani voi olla myös käärmelohia.
Lohdutukseksi olen lukenut pari kirjaa. Toinen niistä on amerikkalaisen aivokirurgin, Eben Alexanderin, omasta koomassa kokemastaan sielun matkasta kirjoittama teos: Proof of Heaven. Mielenkiintoista todeta miten tiedemies, joka on melkein fundamentalisti tieteen tekijä, muuttaakin käsitystään. Koomakokemuksensa jälkeen hän tulee siihen tulokseen, ettei tietoisuus häviäkään välttämättä kuolemassa, vaan osa siitä lähtee ihan omille teilleen. Tai osa tietoisuutta ei asusta ainakaan aivoissa. Hän vertaa kirjassa kokemustaan toisten NDE-kokemuksiin. ( Near Death Experience). Mukavaa ja lohduttavaa luettavaa.
Fundamentaalisuus, oli se sitten uskontoon tahi mihin tahansa ideologiaan perustuvaa, on aina kaiken kehityksen esteenä. On uskallettava ajatella yli. Lenneltävä mahdottomilta tuntuvissa sfääreissä, sillä useimmiten MAHDOTON ON VAIN VÄLIVAIHE. Tiukat ja tarkat totuudet ovat vain hetkiä seuraavien havaintojen edellä. Mikään ei pysy, mikään ei ole varmaa. Paitsi ehkä se. Vanhimmat scifitkin ovat ”virallista totta” eli NÄKYVÄÄ käytäntöä tänä päivänä. Ihmisten on uskallettava olla hulluja, jotta syntyisi uusia asioita.
Toinen kirja, hiukan vielä kesken, niin ikään kuoleman jälkeisestä ”elämästä” kertova James Van Praaghin Talking to heaven – on meedion välittämiä viestejä kuolleilta heidän omaisilleen. Meedion saamat viestit ovat niin sattuvia, että on vaikea uskoa kuoleman olevan mitään muuta kuin siirtymistä toiseen ulottuvuuteen. Oli sitten uskovainen tahi ei. Minua nämä kirjat ovat lohduttaneet juuri nyt kovasti. Toivon todellakin, että Miika kaahailee moottoripyörällä jossakin päin taivasta ja tapaa siellä vanhoja kavereitaan, jotka täältä ovat häntä ennen lähteneet. Hän saikin kokea surua monen ystävänsä aikaisesta lähdöstä. Ja tiedä vaikka, hän tulisi joskus kertomaan minulle miten taivaassa menee. Yrtänpä olla kuulolla.
Työrintamalla olen aktivoitunut. Sain aikaan jopa asiakaskirjeen, tosin siihen vielä muutama virhekin jäi. Sekä kirotusvihre, että muutaman linkin toimimattomuus. Semmoista se on, kun on yrityksessä yksin: ei ole kaksista kriitikkoa firmassa: julkisuuteen vilahtavat myös virheet ja mokat. Mutta yrityksemme on hyvin inhimillinen ja erehtyväinen muutenkin. Ettenkö sanoisi keskeneräinen. Toivoisin kuitenkin, että edelleenkin oppiva.
Pietariin päin ovat neuvottelut käynnissä. Sinne on rakentumassa monimediallinen poikkitaiteellinen ja -tieteellinen rysäys ( ei kahdella ässällä) vielä tuntemattamon otsikon alle. Tämä tietää minulle kovia opiskeluaikoja, sillä pitää kerrata Flash, Premier ja After Effects. Aaah, After Effects – sehän on valtavan ihana! Nam. En ole muistanut koko ohjelmaa pitkään aikaan.
Kanadalainen taideyrittäjien valmentaja Lezlie Davidson on tehnyt käymästämme skype-neuvottelusta audio/video-esityksen youtubeen. Hirveä ja syvä häpeä tuli tuosta Lezleyn kanssa käydystä koutsauksesta omasta kielitaidottomuudestani. Ego häpeää huonoa englannin kieltäni, erityisesti lausumistani. Tuutiitutöötituu. Siitä huolimatta olen ottanut Lezleyhinkin yhteyttä. Siitä huolimatta olen tullut ymmärretyksi ja eilen ottanut yhteyttä myös mielenterveysseuran toiminnanjohtajaan. Näin ollen ego saa tyytyä siihen, että minä sanon tuutiitutöötituu, jolla muuten saa kaksi teetä huoneeseen numero kolmekymmentä kaksi. Ymmärtäminen on viestinnän ydin. Lienee myös villakoiran.