Hasardihommia

Kuvittaja, visualisti, prosessin hoitaja, lakaisukoneen kuljettaja?

Kaikki taiteilijat ovat yrittäjiä, nekin jotka eivät tiedosta sitä. Kaikki yrittäjät eivät silti ole taiteilijoita. Taide on viestintää, vaikka kaikki viestintä ei olekaan taidetta. Mikä on ihminen, jolla on viestinnän opinnot ja paljon kuvia myytävänä?

Monimutkaiseksi taitelijan elämän tekee se, että tuotannolla tulisi elättää itsensä. Ollakseen arvostettua, taiteellinen tuote ei saa kuitenkaan olla kaupallista. Taiteen tekemisen itseisarvona pitävä jatkaa kuitenkin aina tekemistään, vaikka elämä ja olosuhteet tarjoaisivat kurjuutta ja köyhyyttä. Ei luovuus silti välttämättä tuskaa vaadi, vaan saattaisipa leppoisissa ja taloudellisesti turvatuissa olosuhteissa syntyä sellaista tuotantoa, jota ihmiset mielellään ympäristöönsä sirottelisivat.

Yhteiskunta on tullut hätiin ja kehittänyt konseptin, missä jaetaan apurahoja ja arvostusta. Akateeminen eliitti mittaa, määrittää ja arvottaa. Erottelee hyvät huonoista, jyvät akanoista, ehkä jopa teorian käytännöstä. Lopulta ovat leireissään apurahan saajat ja ilman jäävät. Konsepti on vanhanaikainen, lannistava ja epädemokraattinen eikä rohkaise itsenäiseen yrittämiseen.

Onneksi viime aikoina on myös taiteilijoille alettu opettaa yrittäjyyttä ja oman työn markkinointia. Taiteilija tuskin tämänkään tietämyksen jälkeen luo määrätietoisen laskelmoidusti vain kohderyhmän tiukasti analysoidut mieltymykset mielessään. Vain harva teos syntyy ja elää vain itselleen. Useimmat niistä on tehty yleisölle, erilaisiin tiloihin ja tietoinen –  tai ainakin tiedostamaton – motiivikin lienee ollut taustalla.

Kuvittaja, viestinnän ammattilainen vaiko taiteilija – ehkä sittenkin varis?

Kuulun Kuvittajiin. Se on hyvä järjestö. Kuvittajan ja taiteilijan ero on siinä, että kuvittajalla on tarkkaan harkittu viesti. Yleensä se on asiakkaan antama ja välitettävä asiakkaan valitsemalle kohderyhmälle. Taiteilijalla on viesti – itseltä yleisölle. Terapiakuvien viesti tulee omalta alitajunnalta itselle. Taide on viestintää, missä kaikki viestintätavat ovat jollakin tapaa mukana. Kaikki viestintä ei silti ole taidetta.

Olen toiminut viestinnän ammattilaisena vuosia, graafisen suunnittelun yrittäjänä 19 vuotta ja omaa taidetta olen harrastanut 45 vuotta, pitänyt kymmeniä näyttelyjä, osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja opiskellut asioita itsenäisesti. En voi kuitenkaan käyttää ammattinimikettä taiteilija. Tai voin, sillä taiteilija-nimike ei ole suojattu, kuten ei ole muuten arkkitehtikään. Voisin siis pistää käyntikorttiini vaikkapa arkkitehti. Mutta en pistä. On lakattava kuvittelemasta olevansa taiteilija. Ystäväni Liisa ehdotti ammattinimikkeeksi varista, joka on mielestäni kyllä erinomaisen käyttökelpoinen. Jopa huomattavasti sopivampi kuin arkkitehti. Tosin se saattaisi loukata varikseksi nimitettyä lintua. Samaistun kuitenkin aika hyvin varikseen. Pidän sen leikkisyydestä, arkisuudesta ja joidenkin väittämien mukaan myös älykkyydestä. Kyllä varis ainakin ihmistä fiksumpi on, koska ei tapa enempää kuin jaksaa syödä.

Taideyrittäjä on paras nimike

Taideyrittäjä on hyvä ammattinimike myös. Minulla on erikoisammattitutkinto luovan alan yritysjohtamisesta ja toinen erikoisammattitutkinto tuotekehittämisestä. Lähes neljä vuotta yhteensä opiskelin sekä teoriassa että erityisesti käytännössä oman yritykseni kehittämistä taidepainotteisemmaksi Tiimiakatemian uniikeilla opetusmetodeilla eli tiimissä, henkilökohtaisesti valitulla teorialla ja tekemällä. Teoriaa juuri sen verran, kun sitä tarvitsi asioiden käytäntöön toteuttamisessa. Lukutaidon jälkeen melkein kaikki tarvitsemamme tieto löytyy netistä. Kirjatkin sieltä saa näytölle luettavaksi kohtuullista korvausta vastaan. Yhdelle tabletille voi avata maailman kirjastot. Tiedon hakeminen ja sen kriittinen suodattaminen vaatii tietysti erittelyn taitoa. Filosofiaa pitäisikin mielestäni alkaa opettamaan lapsille heti puhumisen oppimisen jälkeen.

Monen asian, elämän tilanteen ja sattumusten summana olen siinä pisteessä vasta nyt, mihin Sammon Takojien (tuotekehittäjäkoulutuksen nimi) koulutuksessa valmistuin vuonna 2012.

Sammon Takojat antoi minulle mielestäni ammattinimikkeen taideyrittäjä, joka ei liene myöskään suojattu. Otan sen.

Prosessin hoitaja olisi myös hyvä ammattinimike

Kuvien tekeminen on itselleni jatkuvaa prosessointia ja toivon mukaan myös kehittymistä sekä siinä että ihmisenä olemisessa. Jos se ei auta minua kehittymään, niin toivoisin että se edes opettaisi minua hyväksymään alituiseen käynnissä olevan muuttumisen.

Prosessointi voi olla myös taaksepäin menevää kehitystä – taantumista. Fyysisesti se onkin sitä – solujen jatkuvaa rappeutumista – hapettumista. Prosessointi on myös loputonta liikettä. Se voi olla pakoon juoksemista tai löytämistä. Sitä tapahtuu ilman pienintäkään dramatiikkaa – junnaavan arkisesti. Joskus kuitenkin kiihdytellään kiitoradoilla. Se voi olla myös itsensä kadottamista ja kaiken yhtenä kokemista. Oma prosessi toisen prosessin sisällä yhtäaikaisesti.

Kuvatkin voivat olla vain kiiltokuvia, tahroja vessapaperissa tai miljoonatauluja museoitten seinillä. Toisten ja itsen jättämiä jälkiä elämän valkokankaalle, joka kuitenkin on aina yhtä tyhjä ja ainoastaan mielemme harhoja heijastava pinta. Tätä vasten ammattinimikkeellä ei ole pienintäkään merkitystä. Se voi olla samanaikaisesti prosessiduunari, tuotekehittäjä, taideyrittäjä, toimitusjohtaja, markkinointivastaava, puhtaanapitotyöntekijä, kirjanpitäjä, kuuntelija, kahvin keittäjä, pyllyn pyyhkijä. Elämän mittaisessa henkisessä koulussa nämä tärkeältä tuntuvat asiat muuttuvat täysin merkityksettömiksi – hasardihommiksi.

PS. Lankoja 1/5 entiseen malliin, eli saatavilla 5 kpl käsinsigneerattuja museolaatuisia (heh) vedoksia. Museolaatu tarkoittaa tässä siis vain sitä, että 200 vuotta luvataan oikeissa olosuhteissa vedokselle kestävyyttä.