Kuuntelin illalla radiosta mielenkiintoista keskustelua onnellisuudesta Uusi Musta-ohjelmassa. Keskustelijoina olivat mm. Jari Sarasvuo ja Olli Alanen. Ohjelmassa tultiin jälleen kerran siihen tulokseen, että raha ei tee onnelliseksi tietyn rajan jälkeen. Eli perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen. Se mikä taas tekee onnelliseksi on mielekäs tekeminen. Kuluttaminen ei ainakaan tee onnelliseksi, vaikka shoppailusta voi saada välillä samantapaisia hetkellisiä ja nopeasti ohimeneviä kiksejä mitä muistakin huumeista. Onnellisimmillaan olen kuitenkin apatheian tilassa, eli stoalaisittain (buddhalaisittain) haluamatta sellaista mitä ilman en voisi olla. Apatia tarkoittaakin siis tunteiden hallintaa eikä mitään pitkänaamaista tylsämielisyyttä. Sotaa Apatheiaa vastaan ei siis tarvitse käydä!
Olen aina ihmetellyt sitä miksi talouden pitää koko ajan kasvaa. Miksi yritys tekee tappiota, jos sen voitto on edellisvuotta vähemmän, vaikka olisi vielä kuitenkin voittoa! Yrittäjänä minulle ei ole koskaan avautunut kasvun mielekkyys. Olisi tietysti hienoa pystyä työllistämään joku muukin kuin vain itseni, mutta yrittäjyys on ollut itselleni vain tapa tehdä työtä, joka on mahdollisimman mielekästä. Saan tehdä miltei sitä mitä haluan.
Taiteen osuuden lisääminen työssäni on elämäni muuttamista entistäkin mielekkäämmäksi. Prosessi voi johtaa entistäkin vähäisempiin tuloihin, tai sitten maailma muuttuu ja aineettomalle aletaan antaa enemmän arvoa mitä aiemmin. Arvoja on tähän asti mitattu aineella ja omistamisella – kultaharkoissa! Tulevaisuuden arvot mitataan terveytenä, elämyksinä, yhteisenä aikana, luovuutena, ilona ja kykynä leikkiä. Bonuksia saadaan siitä, miten paljon on pystynyt vähentämään kulutusta, miten paljon on pystynyt kierrättämään tai säästämään luonnonvaroja.
Käsillä tekemisen onnellistavaa vaikutusta ei pidä unohtaa, vaikka virtuaalimaailmasta tuleekin arkipäivää. Uskon, että kaikkein vanhin viestintä on ollut telepaattista, sanatonta hiljaista tietoa, joka on ollut kaikille yhteistä. Nykyinen, tosin toistaiseksi hyvin epätasa-arvoinen, tietoyhteiskunta lähestyy tätä yhdistämällä ihmisiä verkon kautta. Pian verkko käy tarpeettomaksi ja ihminen on vain yksi kokonaisuus, joka tietää ilman mediaa mitä tapahtuu missäkin. Itse asiassa ihmiskunta valaistuu. Minkäs sille voi! Auts.
Käsin piirtäminen ja maalaminen tulevat siis kulkemaan mukana työssäni. Mutta ehkä teen näistäkin tuotteista jaettavampia virtuaalimaalauksia, eli maalaukset siirtyvät mp4-tiedostoina kännyköihin tai edullisina vedoksina tai screenversioina ihmisten huusholleihin.
Pari kuukautta sitten lukemani kaksi erinomaista kirjaa John Naishin Riittää jo ja Kari Ojalan Irti tavarasta, ovat olleet loistavia viitoittajia valitsemallani tiellä. Pyrin mahdollisimman aineettomaan ilmaisuun taiteessani. Se tarkoittaa ensisijaisesti vedoksia tai ladattavia tiedostoja. Television kohdalle tulee taidescreen, johon voi mielialan mukaan vaihtaa teoksen. Olen etsinyt screenbisneksistä yhteistyökumppania, mutta en ole vielä tavoittanut. Yksi on ollut hiukan kiinnostunut, mutta ei vielä tarpeeksi.
