Isä lähti sitten kalaisammille vesille 12.4.2014 klo 13.45. Lopulta hänen ei tarvinnut virua sairaalassa 12 päivää pitempään. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän varpaillaan olemista isän kunnon vuoksi. On lähdetty välillä ambulanssilla, välillä taksilla ja viime kesänä vielä mopollakin. Viime kesä oli uskomattoman ihana isäni kunnon puolesta. Hän oli suurena tukena pojan menettämisen shokissa ja surutyössä, joka sekin jatkuu yhä.
Isän lähteminen oli luonnollisempaa ja armollisempaa kuin pojan. Minua lohdutti ajatus siitä, että inhimillinen kärsimys ei turhaan pitkittynyt, vaikka minulla onkin itsekkäänä ihmisenä häntä suunnaton ikävä. Mikään ei koskaan voi korvata isääni. Isän käden jälkiä on konkreettisestikin joka puolella niin paljon, että en voi koskaan häntä unohtaa. Minua lohduttaa myös ajatus, että poikani sai pappansa kaverikseen. He olivat toisilleen todella tärkeitä. Miika pelkäsi jo pitkään papan menettämistä.
Ei tämä silti liian helppoa ole.
Jostakin syystä työtilanne on kääntynyt paremmaksi, mitä edellisenä kertana bloggaillessani. Muistan syvän epätoivon vireen, joka vallitsi kaikki talvikuukaudet myös yrittämisen suhteen. Nyt on työtä. Ja ihme kyllä myös voimia tehdä sitä.
Isäni oli projektien mies. Aina oli kehitteillä jotakin. Viime kesänä mökin hellaremontti. Talvella Kotimäen ullakkoremontti, ja meidän tuulikaapissa on isän viime talvena tekemä kenkäteline. Käsillä tekeminen, ylipäätään jonkin tekeminen, on avain selviytymiseen surussakin. Siksi minun keittiön apupöydällä, missä yleensäkin leivotaan, makaa aina keskeneräinen maalaus. Käyn joka välissä vetämässä siihen lisää väriä.
Näinä päivinä ovat värit taas olleet suurena lohtuna. Värit ja viivat. Pähkäilen tuntitolkulla jotakin värisävyä. Viivan olemusta.
Ja jälleen tehdään Vesanto-lehteä. Nyt kesänumeroa. Mukavan tiimin kanssa.
Isälle lupasin pitää huolta äidistä. Se tarkoittaa, että pikku hiljaa on alettava tosi toimiin oman kunnon huollossa. Miikan kuoleman jälkeen on kunto rapistunut entisestään ja kiloja karttunut. Haluan tulla terveeksi. Tiedän, että äitini on pitkä-ikäistä ja sitkeää ”koko ajan projekti vireillä” -sukua. Täytämme tänä vuonna äidin kanssa yhteensä 140 vuotta. Äiti 80 ja minä 60. Vielä virtaa.
