Helteillä olin lomalla. Helteiden jälkeen työkoneeni oli yhteensä kolme viikkoa huollossa.Koneen puuttuminen tarkoitti loman jatkumista ja samalla myös jonkinasteista turhautumista siitä, että en voinut tehdä joitakin asiakkaitteni kanssa sovittuja töitä. Nyt pitäisi aikuisen oikeasti aloittaa jostakin päästä. Kuten joka syksy, nytkin on tullut sellainen mukava kutina, että jotakin kivaa tekemistä on alkamassa.
Bloggaaminen ei ole nykyään ollut kovin suosittua puuhaa. Ehkä Facebookissa ajoittain oleilu vie bloggauksen tarpeen melkein tyystin pois. Enkä tiedä voiko bloggaamiseen olla muutenkaan mitenkään erityisen suurta tarvetta. Toisaalta bloggaus on kivaa, sillä kirjoittamalla asioista selkeyttää niitä ensisijaisesti itselleen. Olen hyvin tietoinen siitä, että elämäni ei ole kovinkaan kiinnostavaa ja toivonkin, että jokaisella on niin kiinnostava elämä itsellään, ettei kenenkään tarvitse elää toisten bloggauksista. Itselläni on myös bloggauksen ulkopuolista elämää. Jeee.
Keskeytin opintoni, koska hämmennyin voimieni ja resurssieni vähyydestä. Tajusin myös, että en haikaile yhdenkään tutkinnon perään. Minusta on vain kamalan kivaa opiskella. Nyt mietin mitä opiskelisin, kun en ainakaan hetkeen tuotekehittelijän erikoisammattitutkintoa tule tekemään. Jo vanhastaan tiedän, että minun on aivan turha aloittaa mitään sellaista, joka sitoisi aikataulullisesti esimerkiksi viikottain johonkin tapaamiseen. En halua sitoutua juuri mihinkään säännölliseen, sillä tiedän, että haluan tehdä useita nopeita ja täysin päättömiä ratkaisuja hetkessä. Yhtäkään kansalais- tai työväenopiston kurssia en siis aloita. Sen sijaan Ihmeitten oppikurssia luen koko ajan. Kuuntelen kurssiin liittyviä äänitteitä, Ken Wapnickin luentoja, Renardin kirjoja äänitteinä ja luen niitä myös paperilta. Siinä on kyllä kurssia kerrakseen. Mutta. Sitä ei voi suorittaa tuosta vain. Suorittaa sitä ei voi lainkaan!
Aina välillä egoni on aivan kauhuissaan, ja sitten taas täysin tyynin mielin paukuttelee menemään omana itsekkäänä, erillisenä itsenään. Olen jossakin vaiheessa kurssia, mutta en todellakaan tiedä missä vaiheessa. Eikä siinä kaiketikaan mitään aste-eroja ole. On vain kurssi ja tehtävät. Anteeksianto, joka ei ole epätasa-arvoista minä täältä ylempää annan sinulle raukalle alhaiselle anteeksi, vaan kaikkien hyväksymistä tasa-arvoisena ykseytenä. Kurssi on vaikein aihe blogata, mutta kokeilen sitä kuitenkin. Julkisesti kai siksi, että en koe olevan mitään erikoisempaa julkisuutta, tai mitään sen suuremmin kummallisempaa yksityisyyttäkään. No se kurssista, se tulee jatkumaan hyvin pitkään, hamaan hautaan ja ehkä seuraaviin eläimiin. Hau.
Eilen sain itseni uudelleen piirtämään ja kokemaan piirtämisen mielentilaa, joka on hyvin liki hengellistä harjoitusta. Piirtelin susia ja karhuja omista ottamistani valokuvista. Eivät tulleet malliksi istumaan samalle tontille. Vaikka susia olen kuvannutkin heidän omassa tilassaan, heidän vierellään, lähellä ja liki. Piirtämistä siksikin, että saan pitää taas käsinpiirtämiskurssin aikuisopiskelijoille syyskuussa.