Kuvankäsittelykoulutusta ja kuvakilpailu

Vähän toista vuotta Vesannolla. Ja kaikki hyvin. Paitsi että. Silloin tällöin kaipaan kulttuuria. Elävää musiikkia. Teatteria. Kahviloita, mihin voisi kaverin kanssa mennä porisemaan. Eivät ne nyt niin kaukana ole, enkä ole lainkaan varma menisinkö, jos olisivat nurkalla. Mutta silloin kun osaa kaivata jotakin, tietää että on elossa ja ehkä omaa vielä hitusen tahtotilaa.

.

Vuoden sisällä olen Vesannolta käsin tehnyt matkaa muutamaan eri maahan ja muutamaan eri maakuntaan. Täältä on pitkä matka lentokentille, erityisesti halpalentokentille, jollaisia olen tottunut käyttämään. On kivaa istua lentokoneeseen kuin paikallisbussiin ilman paikkavarauksia ja heittää reppu ylätiskille. Matkavarusteet ovat vähentyneet reissu reissulta. Viime aikoina niiden on tullut sopia reppuun ja painaa alle 10 kiloa. Se on ihan helppoa, jos ei ota painavinta järkkäriä mukaan ja koko objektiivivarastoa. Pokkarikameroillakin pärjää matkoilla aika hyvin, erityisesti sellaisilla, joilla saa raw-kuvaa. Eli mukaan pari pikkukameraa, parit sukat, kalsarit ja puserot ja menoksi. Ai niin, ei pidä unohtaa muistikortteja! Niitä pitää olla paljon.

.

Melkein vuoden olin vesantolainen lähes työtön yrittäjä. Syyskuussa alkoivat työt. Nyt niitä on myös lokakuulle. Toivottavasti myös marraskuulle. Ei tulisi niin hirveää tilikauden tappiolukua kun pelkäsin. Lukuja, joiden edessä on viiva tai kaksi viivaa päällekäin lomittain muodostaen ristin. Ei ole velalla ja saatavalla paljoa muuta kuin pientä symbolieroa. Ja tietysti se yksi vaakaviiva johtaa jostakin syystä epätoivoon ja kaksi viivaa saa naaman iloisempaan virneeseen. Omituinen on vaikutus viivoilla. Graafikot rakastavat viivoja.

.

Yksi iloinen asia, ainakin itsestäni (en sitten tiedä miten kurimuksellisena oppilaani sen kokevat)  on ollut kansalaisopistojen kuvankäsittelykurssit. Alkeet ja jatko. Pilottina vedin kurssin nyt ensimmäistä kertaa Tervossa. Alle kahdeksaan tuntiin ei kuitenkaan pysty kuin raapaisemaan pintaa. Toivottavasti siinä ajassa ehtisi saada edes porukkaa innostumaan opettelemaan asiaa itse. Yrityksen, kokeilun ja taas kokeilun kautta. Jos motivaatioita on, ihminen oppii lähes mitä tahansa. Mutta motivaatiota pitää olla!  Opetusohjelmana olemme käyttäneet avoimen koodin ( ai että se on ihana asia tuo open source) ohjelmaa Gimpiä. Se on melkoinen työkalu, erityisesti kun muistaa, että se on täysin ilmainen, että se on tehty pyyteettä kuvankäsittelynhaluisille. Onhan se järkäle vähän jäykkä mokoma, mutta kyllä sekin taipuu jos tahtoa on. Olen tällä hetkellä myös erittäin iloinen siitä, että saan lillua Adoben pilvessä ja käyttää uusinta PhotoShopia kuvankäsittelyyn. Se on Gimpiin verrattuna aivan sanoinkuvaamattoman ihana. Mutta en tietäisi tätä, ellen olisi kokeillut Gimpiä, joka sekin muuten on hintalaatusuhteeltaan erinomainen!

.

Elikkä terkkuja Adoben tyypeille, laittakaa provikat tulemaan tälle tilille: 00033444-120857.

.

Koska tämä on taideblogi. Niin laitan tähän vanhan kuvan, jota olen hiukan entrannut. Omiaan kun saa muokkailla mielin määrin! Tähän kuvaan sisältyy kolme matkaa: yksi Berliiniin, yksi Lontooseen ja kolmas Vaajakosken Vanhalle Woimalalle. Saatte miettiä mikä kohta kuvasta on mistäkin. Arvaaja voittaa…. no ei nyt sentään  Bahamasaarten matkaa, vaan saapi tuon teoksen. Tai joutuu ottamaan sen vastaan. Sen voi myös polttaa, jos se aiheuttaa närästystä. Taidetta pruukataan myös poltella.

.

Tässä Nefertiti ja outo lintu. Kooltaan vain A4. Pieni on kaunista, sanoo tietokoneväki ja pakkaa suurkaupungin 64 gigan kortille. Kilpailuvastaukset s-postilla. Näen samalla lukeeko tätä kukaan. Että onkin ovela juoni, onneksi ette huomaa sitä!

.