Muutto alkaa olla akuutti. Se tapahtuu tosin siten, että itse en ole varsinaisessa aktissa mukana! Lepäilen ja kuntoilen Mikkelin Anttolanhovissa TaKu:n Aslak-kuntoutuksessa. Muutenkaan minussa ei ole kylliksi munaa fyysiseen raadantaan. Tosin piälysmiehenä olisin voinut toimia, mutta miehen helpotukseksi en voi tehdä edes sitä. Kun palaan viikon kestäneeltä kuntoutusjaksolta, tulenkin sitten uuteen kotiin Kelkkakujalle.
.
Ihmiset ovat muutaman kerran maininneet, että muutamme sangen usein. Totta se onkin. Olemme muuttaneet Jyväskylän sisällä useita kertoja, mutta pysyneet silti kaiken aikaa Jyväskylässä. Viimeiset 28 vuotta reilustikin. Olosuhteet ja tilanteet ovat vaihdelleet. Lapsiluku on muuttunut, asuntoa on vaihdettu isompaan. Lapset ovat sinkoutuneet maailmalle – asuntoa on vaihdettu pienempään. Yritys on ollut kotona ja yrityksellä on ollut toimitiloja, tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Jokaisessa muutossa on lähtenyt ylimääräistä tavaraa kirpputoreille ja kierrätykseen. Osa tavaroista on tuhottu, silputtu, hävitetty.
.
Mietin miksi ihmiset muuttavat niin harvoin. Muuttaminenhan on itse asiassa erittäin puhdistavaa ja virkistävää. Vaatiihan se ponnisteluja ja uurastusta, mutta jokaisessa muutossa raivautuu tilaa uudelle. Vanhaa ja joutavaa poistuu. Olenkin tässä miettinyt mihin muuttaisin seuraavaksi. Ehkä se muutto tapahtuu Vesannolla kuitenkin. No asutaan nyt aluksi Kelkkakujalla, tutustellaan kirkonkylään ja sitä ympäröivään ihanaan luontoon. Ja pieneen suloiseen kirjastoon päätien varrella. Siellä käyn lukemassa Keskisuomalaisen, Savon Sanomat, Kamera-lehden ja mitä niitä nyt olikaan: Hem och Huset! Eikä tarvitse huolehtia paperin kierrätyksestä.
.
Tavoite on kuitenkin selkeä: maallisen omaisuuden tulisi mahtua selkäreppuun tai mieluusti käsilaukkuun. Vahinko vain, että Suomessa tarvitsee talvella turkiksia pysyäkseen lämpimänä, muuten selkäreputtaminen saattaisi kohta olla jo mahdollista!
.
Josko tästä lähtis Vesannolle, koti korvien välissä ja omaisuus Astran peräkärryssä!