Olen mielenkiinnolla seurannut vaalien aiheuttamaa ajattelemisen aaltoa. Jotakin myönteistä on tapahtunut, ihmiset ovat laajalti alkaneet esittää mielipiteitään, ottamaan kantaa, provosoitua, reagoida. Siinä on mielestäni Persujen paras anti, mutta siihen se sitten jääkin. Odottelen heiltä todisteita tasa-arvoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevuutta edistävistä päätöksistä!
Politiikka on pitkään useimmista tuntunut likaiselta peliltä, jota eliitti pyörittää, ja johon pulliaisella ei ole mitään asiaa. Kun tulee tarpeeksi paha olo, on pakko alkaa sanomaan jotakin, eli ottamaan kantaa, osallistumaan myös yhteisten asioiden hoitamiseen. Politiikka ei ole mitään muuta kuin yhteisten asioiden hoitamista. Pahasta olosta saa syyttää yleensä aina vain ja ainoastaan itseään. Demokratia on sitä, että kaikkien ajatuksia kuunnellaan ja tehdään kompromisseja. Äänestäminen on minimaalisin osa oman vastuun kantamista yhteisten asioiden hoitamisesta.
Oikeastaan ihmiskunnassa ei olekaan mitään muuta kuin yhteisiä asioita. Kukaan meistä ei pitkälle pötki täysin itsensä varassa. Kenelläkään ei ole esimerkiksi kaappi täynnä ( ja miten se kaappi siihen tupsahti? ) täysin itse valmistamiaan vaatteita. Jokaiseen riepuun on tarvittu melkoinen määrä kansaa. Joku on raivannut pellon traktorilla, joka on valmistettu ties monenko duunarin kätten kautta alkaen insinööristä traktoritehtaan työläisiin. Jonkun on pitänyt tietysti raivata ensin se peltokin, minne on joku kylvänyt puuvillaa tai laittanut laiduntamaan lampaan, mistä kankaan kuitua varten, on joku kerinyt sen, kehrännyt villan… Puuvillaa varten on joku tehnyt kangaspuut, joilla joku on paukutellut kankaan. Ja joku kaasi puun kangaspuihin, jotka joku suunnitteli. Kankaasta ompeli joku vaatteen, jonka joku ensin suunnitteli. Ompelukoneenkin joku ehti siinä välillä keksiä, ja iso jengi osa osalta sen valmistaa. Valmiinakin vaate kulki vielä aika monen käpälän kautta kaappiin. Kun miettii tätä kaikkea yltäkylläistä aineellisuutta, mitä talouksissamme majailee pölyyntymässä, ja vie ajatusketjun kunkin tuotteen raaka-aineen valmistamiseen saakka, on lopulta aika vähän omavarainen. Yksin ei tässä pisteessä olisi meistä kukaan. Vaikka suurin osa tavaroistamme ovatkin tarpeettomia, on niistä myös hengissä pysymisen kannalta osa myös merkittäviä. Jokapäiväiseen leipäänkin tarvitaan melkoinen tuotantoketju. Miten paljon kunkin olennon elämiseen tarvittavista rakennusaineista tulee eriuskoisilta, kaikin puolin eri tavoin ajattelevilta, erivärisiltä tai ihan eri paikassa asuvilta ja tavoiltaan täysin erilaisilta ihmisiltä ?
Valtioiden rajat ovat jo pitkään tuntuneet minusta käsittämättömiltä ja isänmaallisuus omituiselta tunteelta. Emme ole yksin. Tarvitsemme toisiamme. Ihmisen vallanhimossaan piirtämät valtioiden rajat eivät mielestäni oikeuta mässäilemään omalla tontilla, jos vieressä nähdään nälkää.
En usko edes suuriin kulttuurieroihin, sillä ihminen on ihminen olipa kulttuuri mikä tahansa. Ihminen tarvitsee rakkautta, huolenpitoa ja toistaan. Uskontojen moraaliset ja eettiset arvot ovat hyvin samantapaiset: älä tapa, varasta, valehtele – huoraa. Rituaalit ovat yhtä järjettömiä (tunteeseen pohjautuvia) olivat ne sitten luterilaisia tai hindulaisia. Kaikkialla synnytään, annetaan nimi, ollaan lapsia, nuoria, aikuistutaan, rakastutaan, tehdään perhe tai ei, saadaan uusia lapsia, tullaan vanhoiksi ja kuollaan. Suurimpien muutosten aikana pidetään pirskeet, kastajaiset, aikuistumisriitti / konfirmaatio, häät, hautajaiset. Yksikään ei pärjää täysin yksin, yhteisöissä tarvitaan yhteisiä sääntöjä ja moraali, mielellään myös kulttuuria ja viihdykettä perustarpeiden lisäksi. Yksin ei voi pitää edes riittipirskeitä! Yhtä asiaa ei kutenkaan tarvita milloinkaan, eikä missään!
Se yksi on viha. Vihan lietsomista ei tarvita. Sellaiset itsestäänselvyydet, mitkä kuuluvat ihmisoikeuksien julistukseen pitäisi jo osata. Niitten eteenhän ihmiskunta on tehnyt vuosisatoja töitä! Ihmisoikeuksien julistus pitäisi kai lukea aamuhartautena joka aamu itse kenenkin: Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä…
Meitä on kuitenkin opetettu / provosoitu vihaamaan milloin mitäkin kansaa, ihon väriä, ajatusta, tapaa, uskomusta, kieltä. Vaikka ainoa vihattava asia on itse viha. Nuo kaksi sanaa peräkkäin itse ja viha, kertovat myös tarinansa. Lopulta kaikessa onkin kysymyksessä itsensä vihaaminen, se että ei hyväksy ihmisenä olemistaan. Sitä että on olemassa yksi ihminen, joka asuttaa maapalloa. En halua tunnustaa enää väriä, en enempää suomalaisuutta kuin eurooppalaisuuttakaan, en suomenkielisyyttäni tai kalevalaisuuttani. En liputa enkä tuuleta näitä nurkkakuntia, joissa ei ole myöskään mitään sen huonompaakaan mitä muualla, mutta ei myöskään sellaista, mikä olisi mitään muuta ylivertaisempaa. Olen kotoisin Maa nimiseltä planeetalta ja olen ihminen.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö alueellisesti pidä hoitaa asioita pienemmissä yhteisöissä. Se tarkoittaa politiikkaa ja yhteisten asioiden hoitamista yhä edelleenkin, mutta sellaisten arvojen pohjalta, joissa haetaan koko ihmiskunnan ja planeetan etua, eikä vain tämän tontin tässä!