Tänään siitä on viisi kuukautta. Jotakin on muuttunut. Ikävä tulee useammin ja syvempänä. Epätoivo ja voimattomuus joka toinen päivä – keskimäärin. Joka toinen päivä jaksan tehdä jotakin ja olla takertumatta suruun. Joka kolmas päivä käyn ”ulkona” ja näen ihmisiä ja käyttäydyn kuin ”väärä raha”, eli olen melkein niin kuin mitään suurempaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Uutta on se, että olen alkanut tehdä valokuvapohjaisia Uni-sarjojen töitä. Erittäin uutta on se, että olen alkanut miettiä olisiko mahdollista kehittää jonnekin studio-olosuhteet kuvaukselle. Pimennettävä huone ja kunnon valaisimet. Ahvenisen koulu?
Ei niin uutta, mutta tavallista syvempää on myös epätoivo yrittäjyyden suhteen. Nyt olen tosissani katsellut mahdollisuuksia lopettaa yrittäjyys. Kuluja poistuisi valtava määrä. Tulot pienenisivät. Mutta eivät ne yhtään sen pienempiä olisi mitä nytkään. Luopuminen yrittämisestä kuulostaa tällä hetkellä aika hyvältä, paitsi että se voisi olla myös lisämasennuksen syy, sillä ammattitaitoni ei ole mihinkään kadonnut. Eikä myöskään tarve kehittyä ammatillisesti. Mutta mikä on tekemisen muoto, joka tappaa hitaammin kuin yrittäjyys?
Kollegan kanssa tästä keskustelimme ja totesimme, että ainoa mitä aikuisen oikeasti puuttuu, ovat maksavat asiakkaat. Nyt niitä ei ole ollut. Kaikki pienet yrittäjät (=asiakkaani) ovat yhtä tiukilla. Raha ei liiku. Ei se pieninkään senttijono. Kaikki vedättävät. Yhtä köyttä hirteen. Media toitottaa kaiken aikaa: tästä ei nyt kertakaikkiaan tule mitään muuta kuin perikato. Oletpa ollut tohelo, kun saatoit maailman talouden tuhoon. Ihan kuin tämä lamaksi kutsuttu olisi jonkun tavan tallaajan aiheuttama. Tästä syystä olen lakannut tilaamasta lehteä ja katsomasta uutisia. Luen ainoastaan ammattilehtiä. Opiskelen Lyndassa. Teen töitä silloin kun jaksan. Makaan, kun en jaksa.
Jos se lisääntyy, mistä koko ajan toitotetaan. Niin sanon, että runsauden hanat ovat avautuneet. Kaikkialla virtaa kasvu ja luovuus. Ihmiset voivat mahdottoman hyvin ja kehittyvät tuhatta ja sataa aina vaan paremmiksi. Rakkautta tulvii tuutin täydeltä joka soluun, aivan jokaiselle meistä. Runsautta on niin, että yli äyräitten se virtaa vahvistaen meitä kaikkia. Itsekin voin vallan mainiosti, vaikka vanhempi poikani päätti muuttaa toisiin sfääreihin. Onneksi tiedän, että hän voi siellä erinomaisesti. Hän on onnellinen siellä. Ajaa moottoripyörällä, pelaa pöytätennistä ja kalastelee.
