Puutarhurin Unet Äänekoskella 1.6. – 29.6.2016
Saatteeksi
Uni-sarjoja aloin tehdä joskus 2006 / 2007 suunnitelmallisesti. Ensimmäinen Uni-sarjoistani on Arkaaiset Unet, jota varten matkustin ympäri Pohjois Skandinaviaa kuvaamassa kalliopiirros- ja maalauspaikkoja. Noissa teoksissa yhdistelin pohjoisen eläimistöä, luontoa ja muinaista kalliopiirroskuvastoa.
Uni-sarjat ovat kasvaneet vuosien varrella. Arkaaisten jälkeen tulivat Urbaanit Unet, missä yhdistelin katukuvausta rakastavana maailman metropoleja ja villeja eläimiä sekoilemaan sinne.
Urbaaneja seurasivat Avaruudet Unet, joka palkittiin kutsulla Pietariin tekemään yhteisnäyttelyä 11 venäläisen ja 1 norjalaisen taiteilijan kanssa otsikolla
Avaruus muinaisessa ja nykytaiteessa. Pietarin planetaarion galleriassa olisi ollut lauantaina avajaiset, kun maanantaina samalla viikolla saimme uutisen poikamme äkillisestä kuolemasta. Jäi avajaisiin menemättä. Oma isäni lähti 10 kuukautta pojan kuolemasta. Näiden tapahtumien jälkeen on elämässäni pitkä musta aukko. Mutta myös käsinmaalattu prosessi, josta pidin Rautalammin kirjaston Kivijalka-galleriassa Prosessi-nimisen näyttelyn vuoden päästä pojan kuolemasta. Teokset olivat osa suruprosessia.
Pari vuotta sitten aloin arkistoimaan 20 vuoden aikana ottamiani kuvia.
Yli 100 000 kuvaa ovat nyt kutakuinkin järjestyksessä. Puutarhurin Unet sarja sai alkunsa, kun totesin, että minulla on huomattava määrä kasvikuvia. Elämäkin alkoi muistutella myös sen kauniista ja keveämmistä puolista. Halusin tehdä sarjan, jolla ylistää maailmankaikkeuden runsautta ja kauneutta. Tosin pikkuisen kuviin tuli myös vitsejä. Huumoria ei voi ikinä unohtaa. Vaikka se olisi hirtehistäkin, se auttaa aina jaksamaan eteen päin.
Puutarhurin Unet-sarja, kuten muutkin Uni-sarjat, saattavat jatkua vielä yksittäisinä teoksina silloin tällöin. Voin viedä näyttelyjä niistä yhä edelleenkin eri paikkoihin. Itse asiassa tämä Äänekosken näyttely on tullut järjestetyksi Marjatta Leposen toiveesta. Hän on minun Facebook-kaverini, enkä ole koskaan häntä livenä tavannut.
Mutta muuten en enää jatka näitä sarjoja. Uudet kuvat saavat nyt tulla. Jo jonkun aikaa sitten ne ovat alkaneet pulputa ulos minusta. Ehkä ne ovat hereillä olevampia, valveisempia kuvia, ehkä entistäkin sekavampia. En kuitenkaan pysty ilmaisemaan itseäni enää millään kovin selkeällä. Elämäni on muuttunut hyvin abstraktiksi. Ruotsalainen ystäväni Liisa antoi tälle uudelle kuvantekijälle minussa myös uuden nimen. Signeeraan kuvani tästä lähtien Mirja Birgitta. Omat ovat nimeni. Mutta nyt myös yleensä kaikilla käyttämätön kakkosnimi saa tehdä omia teoksiaan.
Teokset ovat siis digitaalisesti viimeisteltyjä koosteita valokuvistani (olen myös tarkka siitä, että valokuvat todella ovat omia ottamiani ) sekä maalauksistani ja piirroksistani. Jokaista teoksesta voi saada 5 käsinsigneerattua vedosta, joko Hahnemulen museolaatuiselle puuvillapaperille ( 100 % puuvillaa) tai Epsonin puolikiiltävälle valokuvapaperille. Kummankin jälki kestää sisäolosuhteissa vähintäänkin 100 vuotta ja Hahnemulelle luvataan jopa 200 vuotta elinikää. Mutta kukapa sitä on koskaan täällä todistamassa. Hinta on kuitenkin puuvillalla korkeampi, joten siitä syystä kahdenlaista hinnoittelua.
Mirja Birgitta