Jade Galleryn näyttely on nyt pystyssä. Avajaiset olivat lämminhenkiset ja vastaanotto mahtava. Leilan kanssa jäimme hyville mielin kokonaisuudesta, vaikka se onkin ahdettu tosi pieneen tilaan. Työmme ovat todella erilaisia, mutta se tarkoittaa myös sitä, että dynaamiikkaa löytyy. Samanlaisuus ei ole mitenkään tavoiteltavaakaan. Leilan kanssa on hyvä pitää näyttelyjä kahdestaan, koska meissä on juuri sopivasti erilaisuutta ja sopivasti yhteistä geeniperimää. Kun mietin tätiäni, Leilan äitiä, ja isääni – niin yhteistä heissä on estetiikan kaipuu ja käsin tekeminen. Noitten kaipuiden lisäksi minulla on kiinnostus myös tekniikkaan ja sen suomiin mahdollisuuksiin. Jos en nyt ihan rakasta, niin ainakin tykkään kovasti, kaikenlaisesta tekniikasta – valokuvaamisesta ja kameroista, kuvien digitaalisesta manipuloimisesta – analogisen ja digitaalisen yhdistelemisestä. Olen aina ollut coctailien tekijiä, vaikka alkoholipitoisista coctaileista olen luopunut noin 19 vuotta sitten. Kannattaa mennä Hesan reissulla kurkkaamaan Punavuorenkatu neloseen! Ja ostaakin saa. Omista teoksistani saa myös vedoksia.
Sairauslomasta huolimatta taittelen hissuksiin Vesanto-lehteä. Muutiimin tytöt ovat tehneet työn minulle tällä kertaa helpommaksi ja ilmoituksetkin ovat suurin osa jo kertaalleen tehtyjä. Yritys on jäämässä todella pienelle volyymille ensi vuoden puolella. En enää maksa arvonlisäveroa enkä yelliä. Saan ansaita yrityksen kautta todella vähän. Mutta Vesanto-lehti siihen mahtuu ja oma taiteeni. Taiteella ansaitseminen kun ON TODELLA VÄHÄN. Myös pienten omakustanteiden taittoa jatkan. Hyvä uutinen niille, jotka nyt miettivät oman kirjansa kustantamista on se, että minun ei tarvitse pistää oman työni päälle 24 prosentin arvonlisäveroa.
Sairausloma, se joka olisi pitänyt ottaa jo heti Miikan kuoleman jälkeen, on nyt, ja se on pitkä. Olen hyvin uupunut ja palautuminen tästä kaikesta vie varmasti pitkään. Kauan taistelin myös Vesannolle muuttamisesta tulleita epämiellyttäviäkin asioita vastaan. Yritin olla positiivinen, mutta nyt, kun uskallan olla myös kiukkuinen joillekin asioille, alan ymmärtää miten isosta asiasta muutossakin oli kysymys. Ei muutto maalle, omille savolaisille juurille, ole todellakaan ollut ihan olankohautusjuttu. Koen savolaisen ilmapiirin hyvin erilaiseksi mitä esimerkiksi keskisuomalainen ilmapiiri on. Lisäksi olin juuri opiskellut useamman vuoden Tiimiakatemian mahtavia kursseja, joille ominaista on rakkaudellinen ja hyvin avoin ilmapiiri. Erityisen lämmittävää Tiimiakatemian koulutuksissa oli niillä syntynyt avoin ja luottamuksellinen palautteen antamisen kulttuuri. Savolainen ei puhu eikä pukahda. Jos ei sanota mitään, tarkoittaa se yleensä sitä, että ehkä kaikki saattaa olla ihan ookoo, tai sitten ei. Huu nous ja huu keörs!
Vesanto-valintaan liittyy tietysti paljon myönteisiä asioita, kuten se, että sain olla paljon rakasta isääni lähellä hänen viimeisinä aikoinaan. Ja toivottavasti voin olla myös äitini tukena hänen vanhuusvuosinaan. Vaikka tällä hetkellä hän voi itseäni paremmin.
Siperia opettaa. Tietäisinpä mitä tällä kertaa. Nöyrtymistä ainakin ja itsenäistymistä edelleenkin. Jos haluaa tehdä vaikkapa taidetta, niin ei siihen tarvitse kuusikymppisen enää lupaa kysyä keneltäkään. Sisäinen teinini kyllä kapinoi alvariinsa, potkii ulkoista mummoani ja piirtelee hävittömän kuvia seiniin.
