Vesanto-lehden painoon saattamisen jälkeen alkoi kuulua tyhjän takin kolinaa. Näyttäisi, että se alkaisi pikku hiljaa menemään ohi. Tosin ei takki vielä täysi ole millään muotoa. Ajoittain katselen haikeasti näytön alla olevaa ystäväni muotoilemaa liikuttavan ihanaa kultaista lohikäärmettä. Se istuu passin päällä ja muistuttaa minua siitä, että elämää on muuallakin. Ja myös siitä, että jos ei ole mahdollista matkustaa, niin mielikuvitus on erittäin oiva matkustusväline myös. Myös paikallisuus ja juuri vierailulle saapunut talvi, ovat hyvinkin mielenkiintoisia ilmiöitä.
.
Lehdestä on löytynyt jo muutamia virheitäkin. Niin, sellaista se on. Aina löytyy jotakin mikä olisi pitänyt ehtiä nähdä ja korjata. Mutta kaikkea ei prosessi ehdi nähdä. Eikä edes käsittää. Miksi joku rivi Unto Eskelisen runosta muuttuukin pdf-tekovaiheessa leipätekstiksi. Jokaisesta isommasta painotyöstä löytyy aina jotakin sellaista, minkä olisi suonut olevan toisin. Enkä ikinä, en ainakaan vielä, ole tottunut siihen! Aina harmittaa. Tosin ei se harmitus ole tullut niin isoksi, että lopettaisin kaiken tämänkaltaisen toiminnan. On nimittäin niinkin, että pöydät ja tekemiset pysyvät täydellisinä, jos ei tee yhtään mitään. On siis vain rohkeasti tehtävä ja yritettävä, vaikka täydellisyyteen ei koskaan ylläkään. Jos ei uskalla tehdä yhtään virhettä, pysyy työpöytä siistinä. Muslimit pruukaavat tehdä käsitöihinsäkin virheitä, sillä ainoastaan Allah on täydellinen.
.
Matkajalkaa on alkanut vispauttaa. Lohikäärmettä tuijottelen turhankin usein. Samoin nopeita lähtöjä. Isäkin on sen verran hyvässä kunnossa juuri nyt, että ehkä voisimme poistua tuokioksi. Ja vaikka joulun yli jäädä. Kun ei se joulu ole minulle niin iso asia. Lapsenlapsia muistamme tietenkin joulunakin. Mutta yleensä ihmistä pitäisi arvostaa ja kunnioittaa läpi vuoden ja ripotella lahjatkin tasaisemmin. Sinällään runsaudessa ei mitään vikaa ole, mutta kaupallinen joulu ei ole joulufiilikselle mitenkään pakollista. Meillä lopetettiin muutama vuosi lahjojen jakaminen suvun yhteisestä päätöksestä aikuisväelle. Lapset huomioidaan yhä. Juttu on toiminut. Lahjan voi viedä vaikkapa maaliskuun kuudes. Sekin on erinomainen päivä muistaa toista!
.
Matkajalan vispatessa haaveilen vesivärien ja hyvän akvarellipaperin pakkaamisesta pikkuruiseen matkalaukkuun. Olisi ihanaa olla valossa ja maalailla. Värien kirkkautta valossa kaipaan. Hämärähyssykin käy, jos en pääse mihinkään. Kynttilöiden suurkuluttajia olemme olleet viime ajat. Ja takkatuli on roihunnut viimaisimpina päivinä kahteenkin otteeseen.Valitettavasti tähän postaukseen ei tule nyt yhtään taidekuvaa myytäväksi, tulee tämä matkustamisen iloista muistuttava mielikuvituseläin:
