Melkein yhtä monta kertaa kuin olen pitänyt viimeisen näyttelyn, olen lopettanut nettisivujeni isomman muokkaamisen. Nyt sitten teen jälleen gallerioita nettisivuilleni, kun huomasin, että viimeiset neljä vuotta ovat olleet todella tuotteliaita, mutta vain vähän olen siitä omilla sivuillani kertonut. Apatia valtaa usein erityisesti markkinoinnin tai tiedottamisen suhteen, vaikka olenkin suostunut yrittäjänä ymmärtämään sen tarpeellisuuden jo aikoja sitten. Silti se on työlästä ja usein myös tylsää. Mutta mukavaa voin tuntea kunnolla vain tylsän rinnalla.
Abstrakteja teoksia olen maailmaan syytänyt eniten. Abstrakti ilmaisu kiehtoo ehkä juuri siksi, että se ei ole suoraa esittämistä, ei edes välttämättä symbolistista. Vaikka väritkin sellaisia ovat. Toisten teoksissa huomaan pitäväni aina vain enemmän mysteereistä, pelkistyksistä, rouheudesta, jota enimmäkseen on abstrakteissa teoksissa.
Viivat, pilkut, täplät, juovat ynnä muut graafiset jäljet värähdyttävät edelleenkin. Sattumat, satunnaiset – huolimattomasti ehkä jopa tahattomasti – miltei sokeana huitaistut viivat antavat osviittaa isommasta luottamuksesta mysteeriin, jolle ei löydy selityksiä, ei tieteellisiä eikä taiteellisia. Usko ja luottamus luomisen työssä ovat itselleni lähes uskonnollisia. Koen, että asettuminen alttiiksi ”sille mitä tullakseen on” luottaen prosessiin kuin korkeampaan voimaan, on itse asiassa hartauden harjoittamista. Jumala on Prosessi meissä. Vintillä minun kirkkoni.
Sisäinen maisema 2.
Vastaa